Hiljainen onnellisuus

Olen elänyt yhtäjaksoisesti yli kuukauden päivät sellaisessa hiljaisessa onnellisuudessa: sellaisessa joka hohkaa sisältä ulospäin lämpöä koko kehoon ihan yhtä vahvasti töissä kolikoita laskiessa kuin rakkaan ihmisen sylissä istuessa ja sadetta katsellessa. Tunteessa että mitään ei puutu ja että elämä, ihan tämä tavallinen jauhelihakeittoineen ja punaisine kumisaappaineen, on hyvää juuri sellaisenaan.

Luin hetki sitten artikkelia J.R.R.Tolkienista. Kun häneltä kysyttiin että seikkaileeko hän paljon ympäri maailmaa tekemässä mahtipontisia tekoja niinkuin hänen hahmonsa tekevät, hän totesi rakastavansa tavallista arkea rutiineineen ja koki siinä olevan kaiken seikkailun jota saattoi kaivata:

“Ihan meidän jokaisen oman pienen hobittikolon uumenissa on myyttisen kiehtovia ulottuvuuksia, kun katselee tuttua uusin silmin. Kerran kun tämän koemme, voimme nähdä asiat niinkuin ne todella on ja kaikki kodin näköalasta omaan yhteisöön ja työhön voi olla merkityksellistä, jopa taianomaista.”

Nostin katseen artikkelista ja katselin hetken omaa hobitinkoloani, katsoin oikein kunnolla.

Hymyilin.

Ja kun siinä hengasin ja heiluttelin varpaitani taas olemassa olemisen yksinkertaisessa autuudessa, mietin että miten ihmeessä mulla on näin hyvä olla? Että miksi minkäänlaista epäselkeyttä tai levottomuutta ei ole herännyt aikoihin, kun yleisesti ottaen on ollut ihan peruskauraa että ainakin kerran päivässä jokin hienovarainen tai vähemmän hienovarainen puutoksen tunne tulee kylään?

Siinä sitten mietiskelin että mitä olen tehnyt viime aikoina eri tavalla. Olen syönyt ihan yhtä päin honkia kuin aina ennenkin, en ole liikkunut juuri ollenkaan satunnaista tanssimista ja venyttelyä lukuunottamatta, en ole viettänyt aikaani luonnossa tavallista enempää. En ole meditoinut enempää enkä avannut kiitollisuuspäiväkirjaakaan pitkään aikaan.

Sitten keksin yhden asian jonka olen tehnyt eri tavalla:

Olen ollut yli kuukauden päivät pois somesta. Somettamatta itse ja katsomatta muiden sometteluja.

Vau, ajatella.

Voisiko vuonna 2017 onnellisuuden resepti olla niinkin simppeli, että antaa pienien neliöiden puhelimessa olla välillä hetkisen keskenään ja keskittyy ihan vaan siihen elämään joka on tässä näin käsin kosketeltavissa ja nenällä nuuhkittavissa?

Aion paneutua tämän teorian kokeiluun vielä hetkisen, tai ehkä ikuisuuden. Samaahan nuo, aina vain universumi joka kokee itseään meidän kautta tässä ja nyt.

Rakkautta, rakkautta, niin paljon rakkautta jokaisen syksyyn. Ja äidille joka pyysi kirjoittamaan voimaannuttavia sanoja blogiin:

Elämä on aina hyvää sille joka antaa sen olla riittävää juuri sellaisenaan.

Kuvat: Pinterest

Dance to the beat of your own drum

Tulin neljä vuotta sitten ensimmäisen kerran tietoiseksi siitä, että meidät ihmiset voisi karkeasti jakaa kahteen ryhmään: niihin jotka tanssii oman rumpunsa tahtiin, ja niihin jotka tanssii osittain tai kokonaan kaikkien muiden rumpujen tahtiin. Se oli tarkalleen ottaen syksy 2013 ja Lapin vaellusreissu mieheni ja hänen ystävien kanssa.

Oltiin melomassa, ja aina välillä kanootti piti kantaa maan yli seuraavalle järvelle. Siinä sitten tarvottiin varvikkojen ja kivikkojen läpi, kun tuli tienhaaran kaltainen paikka. Oikeanpuoleinen näytti selkeästi helpommalta: siinä oli matalana virtaava puro jossa olisi suht helppo kantaa kanoottia. Vasemmalla taas oli iso kivirytäkkö ja puskia.

Me kaikki muut oltiin menossa itsestäänselvyytenä oikealta, mutta mieheni nosti meidän kanootin niskaan ja paineli vasemmalle kivikkoon. Jäin huutelemaan hänen perään että oletko hullu, etkö näe että oikealla on helpompi reitti, mutta sinne hän tarmokkain askelin meni kuin luolamies konsanaan seikkailunhalu silmissä kiiluen.

Silloin se kolahti ensimmäisen kerran: hän on oman tiensä kulkija. Hänen rumpunsa soi omaa säveltään, eikä hän epäröi seurata sitä. Ja heti perään kolahti kivulias oivallus: minä olin seuraaja. Odotin aina että joku muu näytti suunnan, tai jos suunnannäyttäjää ei ollut, menin sieltä mistä muut oli selvästi ennen tallanneet.

Siihenastinen maailmani alkoi siitä hetkestä murenemaan pikkuhiljaa. Päätin silloin kai ensimmäistä kertaa että tahdon kuulla oman rumpuni ja tanssia sen tahtiin.

Neljä vuotta ja muutama henkinen kuolema myöhemmin (koska siltä se tuntuu, kuolemalta, kun oma seuraajaidentiteetti hajoilee.. Se ei ole hajonnut helposti eikä suoraviivaisen nousujohteisesti, se on kuollut pikkuhiljaa kituen ja vastaan rimpuillen) tunnen, että alan olla aika vahvasti oman rumpuni tahtiin tanssija.

Että sillä ei ihan aidosti ole enää itselleni ratkaisevaa merkitystä, mitä mieltä muut minusta ovat.

Että olen saanut kokea niin monta kertaa miten nautinnollista on tanssia ihan omaa tanssiaan, että voin hymyillä lempeästi ja jatkaa tanssiani kun joku yrittää kertoa minulle että heidän rumpunsa tahti on parempi/järkevämpi/kauniimpi/kivempi.

Tämä on ollut pitkä kivinen matka, jonka aikana olen valinnut niin monesti sen toisten talloman polun yhä uudelleen ja huomannut mitä siitä tulee, etten vain halua enää seurata sitä.

Ja voi mikä vapaus elämään aukeaa, kun se todella osuu, uppoaa ja pysyy..

Että onnea on tajuta, että ainoa jonka hyväksynnän koskaan tarvitsin, olin minä. Että minun sisälläni asuu pieni kirkassilmäinen tyttö, joka on siitä saakka kun tälle pallolle tuli, pyytänyt vain yhdeltä ihmiseltä lupaa luoda, ilmaista itseä, kokeilla, leikkiä, tutkia.

Ja se ihminen olen minä.

Helsingin luontokeitaat vinkki #1: Alppiruusupuisto

Hyvää huomenta murut :)

Olette pyydelleet vinkkejä Helsingin luontokeitaista, ja tänään tahdon vinkata Alppiruusupuistosta sikälimikäli joku on sen olemassaolon tiedostamiselta välttynyt tähän päivään saakka – Alppiruusupuisto löytyy Haagasta osoitteesta Kanukalliontie ja on juuri nyt upeimmassa kukinnassa, sinne kannattaa suunnata mahdollisimman aikaisin tai mahdollisimman myöhään jotta saa vaellella suht omissa oloissaan.

Rakkautta maanantaihin xx

Helsingin Joogasalit – Toivepostaus

Multa on toivottu koontia Helsingin joogasaleista, ja nyt olen ehtinyt ravaamaan niissä sen verran että voin antaa jonkinlaista näkökulmaa asiaan.

Näin niinkuin alkusanoiksi yksi huomio:

Helsingissä on joku kuusi miljardia joogasalia, enkä tosiaan ole vielä kokeillut niitä kaikkia. Tässä postauksessa esiintyvät on ehkäpä ne yleisimmät ja tunnetuimmat.

Lopussa jaan teidän kanssa vinkkejä oman joogasalin valintaan, mutta pidemmittä puheitta katsotaan ensin paikat läpi – jokaisen paikan otsikkoa klikkaamalla pääset kyseisen paikan nettisivuille ja aikatauluihin.

1. Pranama (Kolmas Linja 28)

Ensimmäisenä tahdon esitellä teille mun ultimaattisen lempparisalin. Täällä kaikki natsaa, toimii ja rullaa.

Ruusut:

+ Maksa mitä pystyt-hinnoittelu
+ Kotoisa ja lämmin pienen salin tunnelma
+ Täältä löytyy Helsingin parhaat opettajat isolla oolla. Pranaman enkelit todella osaa ottaa ryhmän hellän varmaan ohjaukseensa ja antaa sulle tunnin joka on sekä anatomisesti turvallinen että sielua, mieltä ja kehoa ravitseva kokemus. Opettajat tekee työtään sydämellä, ja se tuntuu: varaudu kyyneleisiin, räkänauruihin ja isoihin teacher crush – hetkiin.

Risut:

– Toivon että jonain päivänä Pranaman löytää ympäristöstä ja tilasta joka vastaa paikan sielukkuutta (kolmannen linjan katutasossa kun vallitsee noin niinkuin muuten vähän erilainen sielukkuus) ja sen yhteydestä voi löytää vaikkapa pienen kahvilan, jotta paikassa voisi fiilistellä jooganjälkeiseuforiassa herkkujen ja hyvien vibojen äärellä.

Tuntisuositukset: kaikki. Muhun iskee eritoten Elisan, Hannan ja Tiinan flow-tunnit, mutta jokainen jolla olen käynyt airjoogasta yinjoogaan on ollut hitti





2. Hima Happiness (Siltavuorenranta 16)

Himassa on sellaista kotoisaa maaseutumaista fiilistä: puulattiat, räsymatot, narisevat portaat ja kahvila josta leijuu heti ensimmäisenä nenään herkullinen vaihtuva tuoksu.

Ruusut:

+ Todella kaunis tila
+ Monipuoliset palvelut: joogatunnit, kahvila, koulutukset, kurssit, tapahtumat
+ Osa tunneista on tosi laadukkaita ja sydämellisiä

Risut:

– Uuden kahvilan tunnelma, joka ei ole yhtä kutsuva kuin edeltäjänsä: kahvila oli ennen tosi kaunis, valoisa ja lempeä pehmeine sohvineen ja nurkkineen, nyt se ei ole oikein mun mielestä enää linjassa talon muun viban kanssa
– Olen käynyt täällä neljä kertaa ja niistä kerroista kolme oli huteja, yksi hitti. Tämä on toki vain mun kokemus ja voi olla että mulla on ollut tosi huonoa tuuria, mutta on tullut sellainen fiilis että osaaviin, omaan ääneensä luottaviin opettajiin ei ole panostettu ihan samalla mitalla kuin paikan ulkoiseen habitukseen ja palvelutarjontaan.

Tuntisuositukset: Mallun, Kirsin ja Outin flow & yin-tunnit (en ole kokeillut täällä Kirsin enkä Outin tunteja, mutta tiedän heidät hyviksi opettajiksi heidän tunneillaan muualla käyneenä)

3. Roots Helsinki (Vaasankatu 14)

Helsingin upein kahvila + joogastudio! Eikä vain nätti päältä, tähän mennessä olen saanut täältä pelkkää laatua niin kahvilan, palvelun kuin joogastudion osalta.

Ruusut:

+ Inspiroiva tila
+ Tosi hyvin huomioidut asiakkaat, esim. vessasta löytyy söpö tamponipurnukka (kuinka pieni mutta ilahduttava ele!)
+ Jos kaikki tähdet osuu kohdilleen, täällä voi saada tosi kokonaisvaltaisesti hellivän kokemuksen: aamukahvi valoisassa tilassa rentojen surffivibamusiikkien kera, sitten herkullinen joogatunti ja kirsikaksi kakun päälle maistuva aamiainen kahvilassa joka suorastaan huutaa vapauttamaan luovuuden ja pitämään produktiivisen aamun tietokoneen äärellä

Risut:

– Itselläni on kokemusta vain Hannan flowtunneista jotka on 11/10, eli en osaa antaa tähän risuja

Tuntisuositukset: Hannan flow!


4. Shala Helsinki (Museokatu 17)

Uusi tyylikäs studio Helsingin sydämessä hyvällä sijainnilla.

Ruusut:

+ Kaunis sisustus, laadukkaat välineet ja opettajarepertuaari näyttää lupaavalta

Risut:

– Olen käynyt täällä vain kerran flowtunnilla, ja se tunti ei oikein maistunut eikä haissut miltään. Käyn kokeilemassa vielä uudelleen ja päivittelen sitten mikäli kokemus muuttuu

Tuntisuositukset: Ninan, Hannan ja Mallun flowtunnit (En ole kokeillut mitään näistä, mutta olen käynyt näiden opettajien tunneilla muualla ja aina tykännyt)

5. Urban Mandala (Telakkakatu 8)

Ihana mesta Punavuoressa vanhalla telakka-alueella.

Ruusut:

+ Mia Jokinivan jatkotason tunti on 11/10
+ Upea, avara rakennus
+ Takuuvarmasti laadukasta opetusta

Risut:

– Tämä nyt ei ehkä varsinaisesti ole risu mutta paikan viba on vähän sellainen suomenruotsalaisten hienojen aikuisten naisten oloinen, ja pieni huomio munlaisille idän kasvateille jotka vaeltaa ympäri kaupunkia muuten huoletta jätesäkissä: jätä jätesäkkisi suosiolla viimeistään kutosratikkaan ja sido likainen tukka sukia siistille nutturalle ennen paikalle tupsahtamista

6. Shakta (Työpajankatu 10 C)

Shakta on paratiisi sille, joka tahtoo kehittää syvempää tietoisuutta omasta kehosta ja tuntea millaista on kun pääsee tilaan jossa ei enää muista miten puhutaan ja ajatellaan. Hidasta, nautinnollista liikettä – tänne menen kun kaipaan rauhoittumista ja nollaamista.

Ruusut:

– Todella osaavat ja asialleen omistautuneet opettajat
– Parhaat Yin-tyyppiset tunnit joilla olen ollut
– Hinnat on tosi PA-ystävällisiä

Risut:

En tiedä puhunko palturia koska en ole vielä kokeillut kaikkia tunteja, mutta jos tahtoo saada hien virtaamaan ja veren sykkimään, sitä ei taida täältä saada. Päivitän tämän kun olen käynyt enemmän!

7. Yoga Nordic (Urho Kekkosen katu 1)

Tälle paikalle täytyy antaa vielä toinen mahdollisuus, sillä ensimmäinen tunti oli rehellisesti sanottuna tosi pettymys: kokemuksesta jäi päällimmäisenä mieleen vähän kylmä vastaanottohenkilö, pieni ja hektinen pukuhuone jossa tunnelma oli kireä ja HOT-tunti jossa oli niin nopea tahti ja opettaja puski jatkuvasti pidemmälle niin, että tällainen hyväkuntoiseksi joogiksi itsensä mieltävä meinasi pyörtyä moneen otteeseen (puolentoista litran vesipullosta ja itseotetuista tauoista huolimatta.) Käyn kokeilemassa jonkun toisen tuntia sillä ystäväni kehui muutamia opettajia kovasti, päivitän sitten tähän kokemuksia :)

8. Helsingin Astangajoogakoulu (Annankatu/Kallio/Itäkeskus)

Paras paikka jos astangajoogasta tykkää. Aloitin täältä aikoinaan joogailuni ja olen aina välillä palannut astangan pariin kun kaipaan perusasioiden äärelle palaamista ja rutiinia, mutta samat asanat päivästä toiseen ja tunti jossa ei ole musiikkia eikä tilaa leikille tai itseilmaisulle alkavat aika pian tökkimään allekirjoittaneelle.

9. Tulijooga (Kivenhakkaajankatu 2)

Hotjoogaa hakeville, lämmin suositus. Tosin täälläkin tehdään kovaa, ja suosittelen olemaan ekstratarkkana omien rajojen suhteen – mä kuvittelin olevani, ja silti kerran pyörryin kesken tunnin ja kerran nousi korkea kuume seuraavana yönä. Eli tooooosi tarkkana hotjoogaillessa!

10. Shanti (Runeberginkatu 43)

En ole vielä käynyt, mutta Merin ja Kyllin tunteja on suositeltu tosi kovasti – päivitän ne tähän jahka ehdin käydä

NOIN, siinä jonkinnäköinen koonti Helsingin saleista!

Loppusanat:

Helsingissä on tosi paljon saleja ja jokaisella niistä saleista monta eri opettajaa joiden tunnit on kaikki erilaisia. Voinette siis ymmärtää että tässä postauksessa ei tosiaan ole kaikkia joogasaleja, ja että mun kokemus perustuu vain niihin tunteihin ja opettajiin joita olen kullakin salilla kokeillut.

Luotan aina tuntia valitessa ennen kaikkea mun intuitioon ja siihen fiilikseen mikä mulla kyseisestä opettajasta/paikasta on ihan noin niinkuin energeettisesti, ja samaa voin lämpimästi suositella sullekin -tunnustele, että mihin sydän just tänään vetää ja sitten give it a shot.

Siinäpä se, kysykää jos tuli jotain mieleen niin yritän parhaani mukaan vastata :)

Koti, terapeutti, opettaja, ystävä.

Istuin tänään töiden jälkeen pihalla ja koitin hengittää tilaa ahdistusmöykkyyn rinnassa. En osannut paikantaa sen syytä, en vaikka kirjoitin pitkän listan potentiaalisia tekijöitä. Lopulta nostin pään ylös ja esitin kysymykseni tuonne jonnekin korkeuksiin:

“Voisitko ihan vähän ohjata? Sano mitä mun tarvitsee tehdä niin mä teen. Pitääkö mun kirjoittaa tästä vähän väliä rinnassa kuristavasta ahdistuksen tunteesta, meditoida lisää, lopettaa työt, tehdä lisää töitä, ostaa se hiton lentolippu vaikkei tilillä ole pennin penniä, treenata enemmän, lakata unelmoimasta ja antautua nykyhetkelle, syödä terveellisemmin? Anna joku vinkki niin mä lupaan että seuraan.”

Sitten avasin silmät ja ennen kuin ehdin seuraavaa henkäystä vetää, kuulin seuraavat sanat sisälläni:

Mene kävelylle. 

Kurtistin kulmiani, luulin että kuvittelin.

Mene kävelylle.

Oletko varma? Entä jos mun pitääkin mennä kotiin ja kirjoittaa, mitäs mieltä olet siitä?

Mene kävelylle.

Tää on nyt vähän outoa.. Keskustelenko mä jonkin päänsisäisen äänen kanssa tässä..

Mene kävelylle.

Päätän katsoa, että mikäs ääni tämä on ja mihin tämä johtaa. Haen villapaidan kotoa, lähden tallaamaan lähimetsään. Viisi minuuttia käveltyäni alan kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön. Pysähdyn kuuntelemaan lintuja, hymyilen pakottamatta sille miten kauniisti ne laulaa. Hidastan tahtia, otan kengät pois, kävelen kostealla polulla ja pehmeillä nurmikoilla, kiipeän kallioita ja hypin varpaisillani kuivilla lehtipedeillä.

Miten hyvältä maa tuntuu jalkojen alla..

Ehkä kaksikymmentä minuuttia käveltyäni pysähdyn. Katson ympärille, ilta-aurinko paistaa korkeiden vanhojen puiden välistä ja valonsäteissä leikkii pieniä ötököitä. Ympärillä kielomeri, varpaissa multaa ja sieraimissa kesän tuoksu, uppoudun vallitsevaan  tunnelmaan.

Kohta havahdun siihen että samaan aikaan suusta pulppuaa nauru ja silmistä tulvii kiitollisuus. Hengitys laajenee jälleen koko rintakehään, olen kotona. Olen taas tässä ja nyt, ja tajuan:

Niin kauan kuin mun paljaat varpaat löytää säännöllisesti tiensä takaisin sinne missä ihminen ei ole ollut arkkitehtinä, mulla tulee olemaan kaikki ihan hyvin.

Sensorinen deprivaatio-hoito: Kellumo

Yhteistyössä Kellumo

Kävin perjantaina kokeilemassa kelluntahoitoa Kellumossa. Oletteko kuulleet? Jos ette, tässä tiivistelmä:

Tunti tankissa, jossa kaikki ärsykkeet on poistettu. Korvatulpat korvissa, suolavesi ympärillä ja mikäli valitset laittaa tankista valot pois (totta kai valitset) niin siellä olet ihan sensorisessa deprivaatiossa. Vain sinä, äänetön syvä pimeys, keho jonka rajat alkaa hiljalleen hämärtymään ja omat ajatuksesi.

Siitä voi kukin sitten itse päätellä, että millaiset mahdollisuudet tuollainen tila tarjoaa. Jos et ole ikinä ollut hiljaisuudessa itsesi ja ajatustesi kanssa, pääset todennäköisesti aika nopeasti kokemaan että millaista on tuntea äärimmäistä pakokauhua: jos taas antaudut kokemukselle ja suhtaudut siihen kuin tutkimusmatkaan, voit päästä sellaiseen meditaatiotilaan että aika ja paikka katoaa ja olet tunnin jälkeen ihan tillin tallin zen.

Yksi rentouttavimmista kokemuksista joita olen kokenut, voin suositella tosi lämpimästi. Muutama vinkki:

1. Älä sheivaa ihokarvoja samana päivänä ellet halua meditoida polttavan kivun kanssa
2. Peseydy saippualla päästä varpaisiin ja korvista suuhun jälkeenpäin, muuten löydät vielä viikon päästä suolaa mitä yllättävimmistä paikoista
3. Juo jälkeenpäin paljon vettä. Paljon.

Kellumo löytyy osoitteesta Hietaniemenkatu 3, varauksen kelluntahoitoon voi tehdä Täällä.

Ihanaa sunnuntaita xx


01030506 08