Hiljainen onnellisuus

Sep 22, 2017 | Journal, Wellness | 12 comments

Olen elänyt yhtäjaksoisesti yli kuukauden päivät sellaisessa hiljaisessa onnellisuudessa: sellaisessa joka hohkaa sisältä ulospäin lämpöä koko kehoon ihan yhtä vahvasti töissä kolikoita laskiessa kuin rakkaan ihmisen sylissä istuessa ja sadetta katsellessa. Tunteessa että mitään ei puutu ja että elämä, ihan tämä tavallinen jauhelihakeittoineen ja punaisine kumisaappaineen, on hyvää juuri sellaisenaan.

Luin hetki sitten artikkelia J.R.R.Tolkienista. Kun häneltä kysyttiin että seikkaileeko hän paljon ympäri maailmaa tekemässä mahtipontisia tekoja niinkuin hänen hahmonsa tekevät, hän totesi rakastavansa tavallista arkea rutiineineen ja koki siinä olevan kaiken seikkailun jota saattoi kaivata:

“Ihan meidän jokaisen oman pienen hobittikolon uumenissa on myyttisen kiehtovia ulottuvuuksia, kun katselee tuttua uusin silmin. Kerran kun tämän koemme, voimme nähdä asiat niinkuin ne todella on ja kaikki kodin näköalasta omaan yhteisöön ja työhön voi olla merkityksellistä, jopa taianomaista.”

Nostin katseen artikkelista ja katselin hetken omaa hobitinkoloani, katsoin oikein kunnolla.

Hymyilin.

Ja kun siinä hengasin ja heiluttelin varpaitani taas olemassa olemisen yksinkertaisessa autuudessa, mietin että miten ihmeessä mulla on näin hyvä olla? Että miksi minkäänlaista epäselkeyttä tai levottomuutta ei ole herännyt aikoihin, kun yleisesti ottaen on ollut ihan peruskauraa että ainakin kerran päivässä jokin hienovarainen tai vähemmän hienovarainen puutoksen tunne tulee kylään?

Siinä sitten mietiskelin että mitä olen tehnyt viime aikoina eri tavalla. Olen syönyt ihan yhtä päin honkia kuin aina ennenkin, en ole liikkunut juuri ollenkaan satunnaista tanssimista ja venyttelyä lukuunottamatta, en ole viettänyt aikaani luonnossa tavallista enempää. En ole meditoinut enempää enkä avannut kiitollisuuspäiväkirjaakaan pitkään aikaan.

Sitten keksin yhden asian jonka olen tehnyt eri tavalla:

Olen ollut yli kuukauden päivät pois somesta. Somettamatta itse ja katsomatta muiden sometteluja.

Vau, ajatella.

Voisiko vuonna 2017 onnellisuuden resepti olla niinkin simppeli, että antaa pienien neliöiden puhelimessa olla välillä hetkisen keskenään ja keskittyy ihan vaan siihen elämään joka on tässä näin käsin kosketeltavissa ja nenällä nuuhkittavissa?

Aion paneutua tämän teorian kokeiluun vielä hetkisen, tai ehkä ikuisuuden. Samaahan nuo, aina vain universumi joka kokee itseään meidän kautta tässä ja nyt.

Rakkautta, rakkautta, niin paljon rakkautta jokaisen syksyyn. Ja äidille joka pyysi kirjoittamaan voimaannuttavia sanoja blogiin:

Elämä on aina hyvää sille joka antaa sen olla riittävää juuri sellaisenaan.

Kuvat: Pinterest