Hullu on se joka ei elä silloin kun on vielä elossa

Jun 25, 2017 | Journal, Wellness | 16 comments



Hei, sinä pieni takkutukkainen luonnonlapsi. Sinä jonka kynnenaluset on mullassa ja suupielet jäätelössä, joka kaivertelet puihin rakkausviestejä, kannat etanoita tieltä pusikkoon turvaan ja näytät takapuolta niille aikuisille jotka käskee sua olemaan ihmisiksi; joka syökset tulta silloin kun joku yrittää kieltää sua tekemästä sitä mikä saa silmät loistamaan onnesta ja valitset aina leffoista mielummin Ruman Ankanpoikasen tai Röllin kuin prinsessatarinan.

Sinä joka et kysele saako tulla syliin kun tunnet itsesi pieneksi vaan kiemurtelet hiljaa kainalon alle tietäen että olet aina sen arvoinen, ja joka halaat empimättä tuntemattomia ennen kuin esittelyt on tehty. Sinä joka leikit meren kanssa ja uskot ilman epäilyksen häivää että yhtenä päivänä vielä lennät yli laaksojen ja osaat muuttaa kivet timanteiksi.

Tämä on sulle.

Mä tiedän että maailma on yrittänyt tunkea sua muotteihin tosi kauan. Tiedän kuinka haavoilla sä olet kaikesta siitä tunkemisesta, ja kuinka aloit jo melkein uskomaan siihen että olet liian jotain: liian äänekäs, liian tunteikas, temperamenttinen, itserakas, villi, moniulotteinen. Tiedän että olet jäänyt vuosiksi palloilemaan johonkin välimaastoon: kuullen syvällä sydämessä kuiskauksen siitä kuka sä todella olet ja kuinka siistiä se mitä todella olet on, mutta uskaltamatta myöskään päästää enää kokonaan irti muoteista joita kohtaan kehittyi tukholmasyndrooma.

Tiedän että aloit lopulta uskomaan siihen tarinaan jossa pienet ja pippuriset pikkumyyt oli paheksuttuja, ja ne otettiin kiinni ja pestiin ja puettiin nätteihin mekkoihin ja niille opetettiin käytöstapoja ja niille sanottiin että jos haluat että susta tykätään niin sun pitää kasvaa aikuiseksi.

Rakas. Tässä tulee uusi otsikko:

Älä ikinä, ikinä kasva aikuiseksi.

Sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä kerron sulle, että aikuiset on ulkoa harmaita ja sisältä kipeitä haamuja, jotka on unohtaneet mitä on olla elossa.

Siis kuuntele, sinä pippurinen pieni takkutukka.

Ole vapaa. Ole sinä, kaikki sen miljoona eri sävyä. Maalaa koko sen äärettömän universumin sävyillä joka sä, jota me kaikki todella ytimessä ollaan, maalaa niin antaumuksella ettet edes kuule tylsien aikuisten paheksuvia kuiskauksia ja analysointeja sun hulluudesta..

Ne tajuaa kyllä viimeistään omassa haudassaan että hullu on se joka ei anna itsensä elää silloin kun on vielä elossa.