Koti, terapeutti, opettaja, ystävä.

Jun 6, 2017 | Journal, Outdoors | 4 comments

Istuin tänään töiden jälkeen pihalla ja koitin hengittää tilaa ahdistusmöykkyyn rinnassa. En osannut paikantaa sen syytä, en vaikka kirjoitin pitkän listan potentiaalisia tekijöitä. Lopulta nostin pään ylös ja esitin kysymykseni tuonne jonnekin korkeuksiin:

“Voisitko ihan vähän ohjata? Sano mitä mun tarvitsee tehdä niin mä teen. Pitääkö mun kirjoittaa tästä vähän väliä rinnassa kuristavasta ahdistuksen tunteesta, meditoida lisää, lopettaa työt, tehdä lisää töitä, ostaa se hiton lentolippu vaikkei tilillä ole pennin penniä, treenata enemmän, lakata unelmoimasta ja antautua nykyhetkelle, syödä terveellisemmin? Anna joku vinkki niin mä lupaan että seuraan.”

Sitten avasin silmät ja ennen kuin ehdin seuraavaa henkäystä vetää, kuulin seuraavat sanat sisälläni:

Mene kävelylle. 

Kurtistin kulmiani, luulin että kuvittelin.

Mene kävelylle.

Oletko varma? Entä jos mun pitääkin mennä kotiin ja avautua someen, mitäs mieltä olet siitä?

Mene kävelylle.

Tää on nyt vähän outoa.. Keskustelenko mä jonkin päänsisäisen äänen kanssa tässä..

Mene kävelylle.

Päätän katsoa, että mikäs ääni tämä on ja mihin tämä johtaa. Haen villapaidan kotoa, lähden tallaamaan lähimetsään. Viisi minuuttia käveltyäni alan kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön. Pysähdyn kuuntelemaan lintuja, hymyilen pakottamatta sille miten kauniisti ne laulaa. Hidastan tahtia, otan kengät pois, kävelen kostealla polulla ja pehmeillä nurmikoilla, kiipeän kallioita ja hypin varpaisillani kuivilla lehtipedeillä.

Miten hyvältä maa tuntuu jalkojen alla..

Ehkä kaksikymmentä minuuttia käveltyäni pysähdyn. Katson ympärille, ilta-aurinko paistaa korkeiden vanhojen puiden välistä ja valonsäteissä leikkii pieniä ötököitä. Ympärillä kielomeri, varpaissa multaa ja sieraimissa kesän tuoksu, uppoudun vallitsevaan  tunnelmaan.

Kohta havahdun siihen että samaan aikaan suusta pulppuaa nauru ja silmistä tulvii kiitollisuus. Hengitys laajenee jälleen koko rintakehään, olen kotona. Olen taas tässä ja nyt, ja tajuan:

Niin kauan kuin mun paljaat varpaat löytää säännöllisesti tiensä takaisin sinne missä ihminen ei ole ollut arkkitehtinä, mulla tulee olemaan kaikki ihan hyvin.